Hihnassa kulkemisen sujuvuus on yksi keskeisiä osa-alueita koiran ja ihmisen välisessä arjessa. Koiralle hihnassa kulkeminen on lähtökohtaisesti epäluonnollista eikä se voi synnynnäisesti ymmärtää miten sen odotetaan lenkillä toimivan. Yhteiskunta ja laki asettavat velvoitteita myös koiran käyttäytymiselle, jolloin omistajan vastuulle jää opettaa koira toimimaan ulkoillessa turvallisesti. Tärkeää on huomioida myös se, että ulkoilun tulee olla koiranContinue reading “Koiran arkitaitoja: hihnassa kulkeminen”
Kirjoittaja-arkisto:Nina Laiho
Koiran äänipelon hoito
Koiran äänipelon hoito tulee suunnitella yksilöllisesti sen mukaan, mistä äänipelko todennäköisesti johtuu. Tyypillisiä syitä äänipelon synnylle voivat olla perinnöllisyys, traumakokemus, kipu tai heikentynyt hyvinvointi. Äänipelko voi alkaa jo pentuna tai kehittyä myöhemmin elämässä. Vanhemmilla koirilla on äänipelkoa keskimäärin enemmän kuin nuorilla koirilla. Ääniä pelkäävä koira voi olla lievästi huolestunut tai niin kauhuissaan, että se luuleeContinue reading “Koiran äänipelon hoito”
Koira haukkuu takapihalla
Koira haukkuu takapihalla, syöksyy aidalle jonkun ohikulkiessa tai pyytää edestakaisin sisälle ja ulos. Kuulostaako tutulta? Kuinka oma koirani oppi haukkumaan takapihalla Muutimme koiriemme kanssa noin 1,5 vuotta sitten kerrostalosta rivitaloon. Asumismuodon valintaan vaikutti merkittävästi se, että koirat saavat oman takapihan. Ennen muuttoa kävimme jo aitaamassa pihan, jotta koirat pääsevät heti tutustumaan sinne. Piha on tuonutContinue reading “Koira haukkuu takapihalla”
Havittelu on eläimen elämän suola
“Lähden koiran kanssa lenkille, etenen reippaasti ja pyydän koiraakin nopeampaan tahtiin kun se tahtoo jumitella haistelemaan. Kotona tarjoan ruoan ruokakiposta ja siirryn sitten selaamaan puhelinta. Koira tuo leluja leikitettäväksi, tartun leluun hetkeksi, mutta uppoudun sitten taas puhelimeen. Koira alkaa vaatia leikkimistä haukkuen, jolloin siirrän sen takapihalle, jossa se haukkuu ohikulkijoita.“ “Talutan hevosen tarhaan aamulla, olenContinue reading “Havittelu on eläimen elämän suola”
Koira kiskoo hihnassa
Koira kiskoo hihnassa – miksi? Koira kiskoo hihnassa monesta syystä. Hihnassa kiskomisen syy kannattaa selvittää koirakohtaisesti, mutta tästä artikkelista voi saada ideoita siihen, mistä kiskominen voi johtua. Artikkeli ei tarjoa varsinaisia koulutusohjeita, sillä ratkaisu riippuu siitä, miksi koira kiskoo. Tyypillinen syy hihnassa kiskomiselle voi olla se, että koira ei osaa tehdä ulkoillessa muuta kuin kiskoa.Continue reading “Koira kiskoo hihnassa”
Hevosen pidon haasteita
Nykyhevonen on domestikoitunut villinä elävistä populaatioista noin 4000 eaa. Nykyään kuitenkin tiedetään, että domestikaatio on vaikuttanut ihmisten luona eläviin hevosiin varsin vähän. Erityisesti hevosen käyttäytyminen on säilynyt lähes täysin samanlaisena, kuin luonnossa elävillä lajitovereilla. Tämä tuottaa monia hevosen pidon haasteita. Koira ja hevonen eroavat merkittävästi toisistaan Hevonen ja koira ovat nelijalkaisia nisäkkäitä, joilla on paljonContinue reading “Hevosen pidon haasteita”
Opittu avuttomuus hevosella
Opittu avuttomuus on vakavaa, mutta huonosti tunnettua psyykkistä kipua. Muistan ratsastuskoulusta ponit ja hevoset, joita pidettiin pomminvarmoina – ne annettiin alkeisratsastajille, pelokkaille tai oikeastaan kenen tahansa ratsastettavaksi. Pomminvarmat hevoset eivät reagoineet ratsastajien ristiriitaisiin apuihin, epätasapainoiseen istuntaan tai jatkuvaan pohkeiden puristukseen. Ne saattoivat jäädä seisomaan paikalleen kun reaktiivisemmat yksilöt säikähtivät ja heittivät ratsastajia kyydistään. Pakoreaktion taiContinue reading “Opittu avuttomuus hevosella”
Koiran närästys
Koirilla ilmenevä närästys ja muut ruoansulatuselimistön ongelmat aiheuttavat käyttäytymisongelmia isolle osalle koira-asiakkaistani. Koirat näyttävät kärsivän ruokamarkkinoiden teollistumisesta siinä missä ihmisetkin. Ruoan epäsopivuudella on koiran kannalta kova hinta, sillä sopimaton ravinto aiheuttaa epämukavuutta, kipua ja näiden seuraksena usein ongelmallista käyttäytymistä. Kirjoitan seuraavassa koirien ravitsemuksesta omassa työssäni tekemieni havaintojen pohjalta. Epäsopiva ruokinta heikentää koiran hyvinvointia. Hyvä ravitsemuksenContinue reading “Koiran närästys”
Koiran kipu
Työssäni eläintenkouluttajana olen tekemisissä paljon kipeiden eläinten kanssa. Itseasiassa asiakkaakseni tulevista ongelmallisesti käyttäytyvistä koirista jopa 90 % löytyy käyttäytymisen taustalta jonkinlainen terveydellinen ongelma. Tyypillisimpiä terveydellisiä ongelmia ovat ruuansulatuselimistön vaivat sekä tuki- ja liikuntaelimistön kivut, esimerkiksi närästys, allergia tai yliherkkyys ruoka-aineelle, selkävaivat, lonkkavaivat, polvivaivat sekä muut synnynnäiset rakenteelliset ongelmat. Akuutin kivun tunnistaminen on valtaosalle koiran omistajistaContinue reading “Koiran kipu”
Hevosen ongelmakäyttäytyminen
Hevosen ongelmakäyttäytyminen on toimintaa, joka aiheuttaa ihmiselle, hevoselle itselleen tai ympäristölle haittaa. Näistä parhaiten tunnistetaan todennäköisesti ihmiselle ja ympäristölle haittaa tuottavat ongelmakäytökset, mutta myös hevoselle itselleen haitallinen käyttäytyminen on ongelmallista. Ongelmakäyttäytymisen ilmetessä on keskeistä pysähtyä pohtimaan käyttäytymisen mahdollisia syitä. Nykyaikaiseen ongelmien ratkomiseen ei kuulu seurauksen poistaminen, vaan syyn hoitaminen. Pelkän seurauksen (eli ilmenevän käytöksen) poistaminenContinue reading “Hevosen ongelmakäyttäytyminen”