Koiran “tyhjän mahan oksennus” – mistä keltainen oksennus voi kertoa?

Tunnistatko tilanteen: koira alkaa yökkiä ja lopulta oksentaa yöllä tai aamulla keltaista nestettä? Tätä kutsutaan usein “tyhjän mahan oksennukseksi”, jonka ajatellaan johtuvan siitä että maha on päässyt liian tyhjäksi. Kun ruokinnasta on kulunut useita tunteja, on todennäköistä (ja toivottavaakin), että maha todella on tyhjä. Oksentaminen itsessään ei kuitenkaan ole toistuvana ilmiönä normaalia, jos ruokintaväli eiJatkaJatka lukemista ”Koiran “tyhjän mahan oksennus” – mistä keltainen oksennus voi kertoa?”

Koiran aggressiivinen käyttäytyminen on usein hoidettavissa – Aamoksen tarina

Lagottouros Aamoksella alkoi ilmetä aggressiivista käyttäytymistä 10 kuukauden iässä. Lopulta 1 vuoden ja 11 kuukauden iässä tilanne yltyi niin vaikeaksi, että Aamoksen perhe päätti hakea apua kouluttajalta. Eutanasia oli jo käynyt mielessä, mutta Aamoksen tilanne kääntyi etäyhteydellä toteutetulla yhteistyöllä parhain päin.  Aamoksen omistaja Minttu kertoo: Kaikki alkoi vuoden 2024 lopusta, kun pettymys ja epätoivo iskiJatkaJatka lukemista ”Koiran aggressiivinen käyttäytyminen on usein hoidettavissa – Aamoksen tarina”

Koiran närästys

Koirilla ilmenevä närästys ja muut ruoansulatuselimistön ongelmat aiheuttavat käyttäytymisongelmia isolle osalle koira-asiakkaistani. Koirat näyttävät kärsivän ruokamarkkinoiden teollistumisesta siinä missä ihmisetkin. Ruoan epäsopivuudella on koiran kannalta kova hinta, sillä sopimaton ravinto aiheuttaa epämukavuutta, kipua ja näiden seuraksena usein ongelmallista käyttäytymistä. Kirjoitan seuraavassa koirien ravitsemuksesta omassa työssäni tekemieni havaintojen pohjalta. Närästyksestä puhutaan onneksi koirien parissa enenevissä määrin,JatkaJatka lukemista ”Koiran närästys”