Koiran äänipelko ja sen hoito

Koiran äänipelko on yksilöllisistä syistä johtuva ongelma ja sen hoito tulee suunnitella sen mukaan, mistä äänipelko todennäköisesti johtuu kyseessä olevalla yksilöllä. Tyypillisiä syitä äänipelon synnylle voivat olla perinnöllisyys, traumakokemus, kipu tai heikentynyt hyvinvointi. Äänipelko voi alkaa jo pentuna tai kehittyä myöhemmin elämässä. Vanhemmilla koirilla on äänipelkoa keskimäärin enemmän kuin nuorilla koirilla.

Ääniä pelkäävä koira voi olla lievästi huolestunut tai niin kauhuissaan, että se luulee kuolevansa. Pelon voimakkuudesta riippumatta äänipelko on tärkeää ottaa todesta ja hoitaa ongelmaa pitkäjänteisesti, tarvittaessa ammattilaisen avustuksella.

Ensiapuna äänipelon hoitoon ympäristön hallinta

Kun koiraa pelottaa, tärkeintä on pyrkiä hallitsemaan ympäristöä siten, että äänipelkoa ei ilmene tai pelkoa lievitetään. Jos äänipelon lähde on mahdollista estää täysin, se on aina kannattavaa. Monet koirat omistajineen pakenevat esimerkiksi uuden vuoden raketteja syrjäiselle seudulle tai äänieristettyyn hotelliin. Tämä on tehokkain tapa äänipelon hallintaan.

Toisinaan äänipelko yleistyy sellaisiinkin ääniin, jotka eivät ole edes paikkaa vaihtamalla hallittavissa. Koira voi pelätä ukkosta tai kaikenlaisia pamahtavia tai arkisiakin ääniä. Tällöin voi kokeilla peittää ympäristön yleistä äänimaailmaa esimerkiksi white noise- äänitteillä tai muulla tasaisella taustamelulla. Pidä kuitenkin huolta, että taustamelu ei ahdista koiraa.

Muita keinoja äänipelon ensiavuksi voivat olla

  • ulkoiluta koira hyvin ennen ennakoitavaa äänipelkoa aiheuttavaa tapahtumaa. Tarjoa koiralle useana päivänä ennen mukavaa puuhaa, mutta mahdollista myös riittäävästi lepoa ja unta. Auta koiraa myös palautumaan pelottavasta kokemuksesta mielihyvää tuottavilla puuhilla.
  • piilopaikan tekeminen koiralle, joka haluaa piiloutua. Piilopaikka kannattaa pehmustaa tutuilla tekstiileillä ja koiran lähelle voi jättää tuoreeltaan läheisen ihmisen päällä olleen vaatekappaleen.
  • syliin ottaminen tai hoivaaminen mikäli eläin haluaa tulla lähelle.
  • kaupallisten hajustimien (esim. Pet Remedy) käyttö peittämään mahdollisia stressaavia hajuja (kuten rakettien ruudinjämiä). Hajustimeen kannattaa ehdollistaa etukäteen tilanteissa joissa koira on rauhallinen ja esimerkiksi nukkuu.
  • kaihdinten sulkeminen tai muut visuaaliset esteet mikäli koira säikkyy ulkona tapahtuvia näkymiä.
  • uusien lelujen tai virikkeiden tarjoaminen koiralle kun se on huolestunut. Selvitä etukäteen, minkälaiset lelut ja virikkeet ovat erityisesti koirasi mieleen.
  • erityisen hyvin namien tarjoilu mieluisasta virikkeestä.
  • anna koiralle rauhoittavaa lisäravinnetta, Zylkeneä. Valitse koiran painoa vastaava vahvuus.
  • hanki eläinlääkäriltä lyhytkestoinen rauhoittava lääkitys mikäli edelläolevista ei ole apua. Rauhoittava lääkitys vaatii käynnin eläinlääkärin tutkimuksissa.

Pitkän aikavälin hoitosuunnitelma

Äänipelosta kärsivän koiran hoito tulisi aloittaa kattavalla eläinlääkärin tarkastuksella. Monet koirat kärsivät pitkään jatkuneesta kivusta, joka voi jäädä herkästi omistajalta huomaamatta. Kipu on kuitenkin yleinen syy äänipelon taustalla, erityisesti jos äänipelko alkaa yhtäkkiä tai alkaa voimistua nopeasti.

Kannattavia tutkimuksia äänipelosta kärsivälle koiralle ovat erityisesti hammaskivenpoisto ja hampaiden röntgenkuvaus, yleiset verikokeet, luuston röntgenkuvaus sekä muut eläinlääkärin suosittamat toimenpiteet. Tarvittaessa eläinlääkärin kanssa voi keskustella pitkäaikaisesta rauhoittavasta lääkityksestä kattavien terveystutkimusten jälkeen, jos arki koiran kanssa on äänipelon vuoksi hankalaa. Rauhoittavat lääkitykset ovat aina reseptivalmisteita ja eläinlääkäri voi määrätä niitä vain yksilöllisten tutkimusten pohjalta.

Terveystarkastuksen jälkeen koiralle voi suunnitella mahdollisten löydösten pohjalta koulutussuunnitelmaa pelottaviin ääniin siedätykselle.

Koiran äänipelko lievittyy siedätyksellä

Siedätys on kouluttamisen muoto, jossa pyritään lievittämään koiralla ilmenevää jännitystä tai pelkoa tiettyä ärsykettä kohtaan. Siedätyksessä pelottavaa ärsykettä ilmennetään niin pienissä määrin asteittain kasvattaen, että koira ei koe pelkoa missään harjoittelun vaiheessa. Mikäli koiralla herää lievääkin pelkoa harjoittelun aikana, siedätys epäonnistuu ja tulee aloittaa alusta.

Pelottaviin ääniin kuten raketteihin tai ukkoseen siedättäminen kannattaa toteuttaa koiran nukkuessa, jotta näemme että koiran aivot todella lakkaavat reagoimasta pelottavaan ärsykkeeseen. Noudata ohjeita tarkasti, jotta siedätys onnistuu varmasti. Mikäli koira kärsii voimakkaasta äänipelosta, se kannattaa tarkastaa huolellisesti eläinlääkärissä. Äänipelon taustalla voi olla pitkittynyt kiputila.

Harjoitukseen valmistautuminen

Aloita harjoittelu kotona sellaiseen aikaan, kun ulkoiset häiriöt ovat hyvin hallittavissa. Paras aika on silloin, kun kotona on vain koira ja harjoituksen toteuttaja. Aloita harjoittelu silloin, kun koira yleensä nukkuu ja sellaisessa paikassa, johon koira on itse hakeutunut lepoon.

Pidä huolta, että koira ei ole tehnyt mitään erityisen väsyttävää ennen harjoittelua. Mikäli koira on erittäin väsynyt, harjoitus saattaa epäonnistua. Tähtää sen sijaan siihen, että harjoittelua edeltänyt ulkoilu, ruokailu ja muu puuhastelu tyydyttää koiran tarpeet ja saavat aikaan tyytyväisen koiran.

Etsi Youtubesta ääninauha, jossa kuuluu raketin tai ukkosen ääntä. Kuuntele ääni silloin, kun koira ei ole kuuloetäisyydellä. Laita äänet vaimennukselle ennen kuin siirryt koiran kanssa harjoitustilaan.

Harjoituksen kulku

Istu itse sohvalla tekemässä jotakin, mikä ei häiritse koiraa. Tämä voi olla esimerkiksi television katsomista, lukemista, töiden tekemistä tai neulomista. Odota, että koira on selvästi nukahtanut ja makaa kyljellään tai selällään rennosti yli 5 minuuttia.

Avaa Youtuben ääninauha ja nosta volyymia puhelimesta, tietokoneesta tai televisiosta yhdellä asteella. Tällöin äänen pitäisi olla hädin tuskin kuultavissa. Ole valmiina pysäyttämään ääni, mikäli koiran käyttäytyminen muuttuu. Mikäli siedätys etenee, koira jatkaa nukkumista samaan tapaan.

Mikäli jotain seuraavista ilmenee, keskeytä ääni:

  • Koiran silmät aukeavat
  • Koiran korvat liikkuvat
  • Koira vaihtaa makuuasentoa kyljeltään tai selältään pystymakuulle
  • Koira nostaa päätään tai nousee ylös
  • Koira poistuu tilasta

Nämä ovat merkkejä siitä, että äänen taso on liian suuri koiran sietokykyyn nähden. Keskeytettyäsi äänen, odota että koira nukahtaa uudelleen kylkimakuulle tai selälleen yli 5 minuutin ajaksi. Keksi tapa, jolla saat äänen kuulumaan vielä hiljaisemmin. Voit esimerkiksi pitää puhelimen kaiuttimia kättäsi vasten.

Mikäli koira pysyy syvässä unessa eikä mitään aiemmin mainituista käytöksistä ilmene, pidä ääni päällä 2 minuutin ajan. Keskeytä ääni 5 minuutin ajaksi ja seuraa muuttuuko koiran käytös tällä välillä. Mikäli koira pysyy unessa, aloita samalla äänenvoimakkuudella uusi 2 minuutin toisto. Pidä uudelleen 5 minuutin tauko ja toista vielä kerran uudelleen. Tämän jälkeen voit lopettaa harjoituksen. Toista harjoitusta viikon ajan 4-5 kertaa viikossa.

Aloita seuraavalla viikolla samasta äänenvoimakkuudesta. Mikäli koira pysyy syvässä unessa 2 minuuttia, nosta äänenvoimakkuutta 5 minuutin tauon jälkeen yhdellä pykälällä. Seuraa koiran käyttäytymistä ja ole valmis reagoimaan. Toista kolme sarjaa ja päätä harjoitus.

Toista harjoitusta toisella äänenvoimakkuuden tasolla viikon ajan 4-5 kertaa viikossa.

Jatka harjoittelua 4-5 kertaa viikossa, tehden 4 toistosarjaa päivässä. Pidä sama äänenvoimakkuuden taso aina viikon ajan. Mikäli koira reagoi johonkin äänenvoimakkuuteen, palaa harjoituksessa ensimmäiseen tasoon. Siedätyksessä maltti on valttia!

Valmistautuminen tositilanteeseen

Mikäli harjoittelu on vielä kesken, mutta koira kuulee pelottavia ääniä, harjoittelussa tulee palata taaksepäin. Koulutus kannattaa siis ajoittaa sellaiseen ajanjaksoon, jolla koira ei tule kuulemaan pelättyä ääntä. Kannattaa olla tarkkana myös siinä, että koira ei kuule esimerkiksi televisiosta välittyvää pelottavaa ääntä, sillä tämäkin voi aiheuttaa takapakkia harjoitteluun.

Kun koira sietää harjoittelussa aiemmin pelottavaa ääntä melko kovallakin äänenvoimakkuudella, voi olla hyvä vaihtaa eri ääninauhaan, jossa on sama ärsyke. Tätä harjoitusvaihetta kutsutaan yleistämiseksi. Tavoitteena on, että koira oppii sietämään monia samankaltaisia ääniä, eikä vain yhtä ääninauhaa, jossa kuuluu pelottavaa ääntä.

Uuden ääninauhan kanssa harjoittelu kannattaa aloittaa aina matalimmasta äänenvoimakkuudesta, mutta harjoittelu voi edetä nopeammin eli aina ei tarvita yhden äänenvoimakkuuden harjoittelua viikon ajan.

Lopuksi

Onnistunut ääniin siedätys on suurenmoinen suoritus sekä omistajalta että koiralta. Huolellinen harjoittelu vaatii paljon sitoutumista, mutta voi parantaa kaikkien osapuolten elämänlaatua merkittävästi.

Onnistuneesta siedätysharjoittelusta huolimatta on tärkeää suojella koiraa aiemmin pelottaneilta ääniltä aina kun se on mahdollista. Siedätyksestä huolimatta koiran pelko voi herätä uudelleen, mikäli koiran stressitaso on kohonnut tai ärsykkeen voimakkuus pääsee yllättämään.

Mikäli harjoitus ei tunnu etenevän tai tunnet olosi epävarmaksi, ota yhteyttä minuun  tai muuhun asiaan perehtyneeseen eläintenkouluttajaan.

Vastaa

Discover more from Eläintenkouluttaja Nina Laiho

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading